Kauneuden hoitoa ruusuin

Ruusuvesi on optimaalinen lähes kaikille ihotyypeille. Se pitää kuivankin ihon kosteuden hyvänä sekä se pitää ihon talin erityksen tasapainoisena. Oivallinen myös erikoistyypin ihoille, kuten couperoottiselle iholle. Myös ikääntyvälle iholle.

Tee ruusuvesi itse näin:

Tarvitset 1 osa ruusuja ja 1 osa vettä. Tähän tarkoitukseen sopivat vaikka oman pihan ruusunpensaasta kurtturuusun tai vaikkapa juhannusruusujen terälehdet. Tai miksi et hyödyntäisi lahjaksi saamiasi ruusun terälehtiä. Vesi/terälehtiseosta keitetään noin 10 min, jonka jälkeen sitä säilyteään jääkaapissa noin vuorokausi. Sitten vesi siivilöidään pulloon ja on valmis käyttöön. Ruusuvesi säilyy noin viikon ja sitä tulee säilyttää viileässä.

Tuntuu hieman hölmöltä näin syksyllä vasta kirjoittaa tästä aiheesta, kun tältä vuodelta ruusujen aika on ohi. Sitä kuitenkin odotellessa kannattaa tutustua monipuoliseen ruusukosmetiikkaan vaikka iherbissä. Kyseessä on Andalou Naturalsin 1000 Roses- tuotesarja. Andalou Naturalsin luonnonkosmetiikka on gmo-vapaata, osa ainesosista on peräisin luomutuotannosta sekä reilun kaupan ainesosista. Tuotteet eivät sisällä haitallisia kemikaaleja. Hinta-laatusuhteeltaan todella huippu luonnonkosmetiikkasarja!

Andalou Naturals, Cleansing Foam, 1000 Roses Fantastinen kasvopesu kaikille ihotyypeille. Hienostunut ruusun tuoksu.

Andalou Naturals, Floral Toner, 1000 Roses Kasvovesi kätevässä suihkepullossa. Kasvovedestä ei kannata säästää, sillä ihomme pH yleensä kohoaa pesuaineiden ja vesijohtoveden vuoksi. Kasvovedellä ihon pH saadaan palautettua optimitilaan, eli noin 4,0-5.5. Terveen ihon pH on siis hapan, sillä se on ihon oma suojamekanismi ulkoisia epäpuhtauksia ja bakteereja vastaan.

Andalou Naturals, Absolute Serum, 1000 Roses Nyt on varmasti hyvä aika ottaa edes yhden purkin verran elävöittävä seerumikuuri talvea vasten.

Andalou Naturals, Get Started Kit, 1000 Roses Tässä ihana lahjavinkki tyttöystävälle, parhaalle kaverille, siskolle tai kelle tahansa naiselle, Sisältää kuorintavoiteen, naamion, kasvoveden, päivävoiteen ja yövoiteen.

Andalou Naturals, Beautiful Day Cream, 1000 Roses  Kokeilupakkaus päivävoidetta.

Plussaa tälle kosmetiikalle myös ihanasta tuoksusta, mikä on hento ruusun tuoksu. Ei takuulla pistä nenään vahvasti tai aiheuta päänsärkyä.




Ruusuista kosmetiikkaa edullisesti täältä



Kerro se hänelle, että välität. Tuhansin ruusuin..




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämän laatua parantamassa, koentsyymi Q10, ubikinoni.

Asiaa vitamiineista sekä ohjeita hyvän monivitamiinivalmisteen valintaan

Tyrnillä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia