Elämän laatua parantamassa, koentsyymi Q10, ubikinoni.

Onko q10- ravintolisästä todella hyötyä, vai onko kyseessä pelkkä hyväuskoisten rahastaminen?

Ubikinonit ovat rasvaliukoisia aineita, jotka muistuttavat rakenteeltaan E- ja K- vitamiineja. Ubikinonien ryhmään kuluu erilaisia aineita, joiden kemiallinen rakenne vaihtelee. jonkin verran. Niiden perusrakenteessa on bentseenirengas ja siihen on liittynyt isopreeni- sivuketju. Tämän isopreeniketjun pituus vaihtelee yhdestä kymmeneen lajiin, jonka mukaan ubikinonit on nimetty. Pieneliöissä on koentsyymi Q1-6:ta, kasveissa koentsyymit Q9 ja Q10 sekä nisäkkäissä ja ihmisissä on pääasiassa koentsyymi Q10:tä. Q10:n farmaseuttinen nimitys on ubidekarenoni. 





Ubikinonin tärkein merkitys on solujen energiantuotannossa.  Täsmällisemmin sanottuna siinä tapahtumassa, jossa solujen mitokonrioissa tapahtuu soluhengitys. Tämä kemialliseten reaktioiden sarja muuttaa hiilihydraatit ja rasvat elimistölle käyttökelpoiseen muotoon.

Ubikinoni hidastaa ja ehkäisee vanhenemiseen liittyviä muutoksia, ihon rypistymistä, LDL-kolesterolin hapettumista sekä verenpaineen nousua. Erityisesti sydämelle ubikinoni on tärkeä, sillä sydämen toiminta vaatii paljon energiaa. Sydän lyö jopa 100 000 kertaa vuorokaudessa ja lisäksi se pumppaa 10 tonnia verta.  Tämä rasvaliukoinen antioksidantti parantaa sydänlihaksen energiaineenvaihduntaa sekä vahvistaa sydänlihaksen pumppausvoimaa.

Tutkimusten mukaan ubikinoni laskee vain kohonnutta verenpainetta, eikä laske normaalia verenpainetta. Samoin toimii myös pycnogenol.

Sydämen lisäksi myös aivot höytyvät ubikinonista, se suojaa rappeutumiselta ja sairauksien synnyltä. Antioksidatiivinen vaikutus ubikinonilla on merkittävä, se vähentää ja estää vapaiden radikaalien aiheuttamia kudosvaurioita. Merkittävä anti-age-ravintolisä siis!

Ubikinonista voi olla apua myös muidenkin sairauksien ehkäisyssä, kuten osteoporoosissa, nivelrikossa ja nivelreumassa. Syöpää sairastavat voivat hyötyä paranemisprosessissa ubikinonista, koska se auttaa puolustujärjestelmän toimintaa. MS-tautiin liittyvä krooninen matala-asteinen tulehdus voi lieventyä ubikinonin käytöllä sekä itse taudin edistyminen saattaa hidastua. Ubikinoni hidastaa MS-potilaan aivoissa myllertävää hapetusstressiä (Teheranin yliopiston kliininen kaksoissokkotutkimus) Myös lapsettomat saattavat hyötyä ubikinonista. Tässä yhteydessä on hyvä lukea myös d-vitamiinista, katso aikaisempi postaus: D-vitamiini yleisterveyden ylläpidon avainasemassa

Koska elimistö muodostaa itse suurimman osan ubikinonista itse, niin sitä ei luokitella vitamiiniksi. Eniten sitä muodostuu maksassa, mutta jonkin verran myös muissakin kudoksissa. Iän myötä ubikinonin määrä kudoksissa vähenee. Jotta maksa voisi syntentisoida ubikinonia, tarvitaan lisäksi riittävästi c-,b5-,b6- sekä b12vitamiinia, foolihappoa ja magnesiumia. Jos ihminen ei saa näitä tarpeeksi, ubikinonin tuotanto heikkenee ja ihminen voi tuntea itsensä vähäenergiseksi. Hän voi myös potea kroonista väsymystä. Lisäksi jotkin lääkkeen käyttäjät hyötyvät erityisesti ubikinonista, kuten statiinien käyttäjät.

49- vuotias äitini on jo useamman vuoden käyttänyt ubikinolia. Tärkein syy sen käytölle on rytmihäiriöiden vähentäminen. Ero on huomattava, jos ubikinolin käytön on lopettanut välillä. Eikä tosin ihme, mm. Japanissa ubikinolin käyttö kuuluu koululääketieteeseen, jossa kaikille sydänpotilaille määrätään rutiinisti ubikinolia.




Ubikinonia ruoasta

Tärkeimmät ubikinonin lähteet ravinnosta ovat erityisesti makrilli ja sardiinit. Näistä saa ubikinonia 4-6.5 mg/100 g. Kasvikunnasta sitä saa eniten pähkinöistä ja siemenistä n. 3 mg/100 g. Määrät ovat siis olemattoman pieniä.

Ubikinonin annostusesimerkkejä

  • Perusterveelle aikuiselle sopiva ylläpitoannostus on 30 mg päivässä. Aikuisille annosteluhaarukka on 30-600 mg, riippuen mm. iästä ja sairauksista
  • 200 mg, kun kyseessä on sydänpotilaan matala-asteisen tulehduksen hoito
  • 600 mg, kun kyseessä on yli 32- vuotiaan naisen lapsettomuus. Ubikinonin avulla voidaan saada munasolut nuorentumaan, ainakin Kanadalaisen hiiritutkimuksen mukaan.
  • 500 mg päivässä 12 viikon ajan ehkäisee MS-potilaan hapetusstressiä aivoissa ja lisää endogeenisten antioksidanttiryhmien aktiivisuutta, jolloin hapetusstressi vaimenee

 Ubikinoni vai ubikinoli?

Ubikinoni on hapettunut muoto, Ubikinoli on pelkistynyt muoto. Jo 20- vuotiaana ubikinonin tuotanto alkaa vähentyä elimistössä. Tutkimuksissa on havaittu, että yli 25-vuotiaan elimistö saa parhaimman hyödyn, kun käyttää ubikinolia, joka siis on valmis antioksidantti. Alle 25- vuotiaan elimistö sen sijaan kykenee vielä jossain määrin muuntamaan ubikinonia ubikinoliksi.


Miten ubikinoni nautitaan?

Ubikinoni on vitamiinin kaltainen, rasvaliukoinen yhdiste. On siis järkevää nauttia ukinonia rasvaisen ruoan yhteydessä.

Ubikinonia ja ubikinolia saa edullisemmin iherbistä, kuin mistään muualta. Kaikki alla olevat tuotteet ovat tietenkin gmo-vapaita. Muista alennuskoodi GPN777.




Genceutic Naturals, 24hr CoQ10, 100 mg, 60 Vcaps

Tämä tuote sopii myös vegaaneille! 5 tähteä antaneen käyttäjän kommentti: "Olen käyttänyt muutamia erilaisia q10- tuotteita neljän vuoden ajan, mutta millään niistä ei ole ollut vaikutusta kuin tällä tuotteella. Ero on huomattava energiatasoillani, jotka pysyvät yllä koko päivän. Minulla on ollut CFS (krooninen väsymysoireyhtymä) sekä fibromyalgia, joiden heikentävistä oireista en enää kärsi, kun käytän muiden luontaistuotteiden ohella myös tätä tuotetta"

Huom! Ubikinonin puoliintumisaika on 30-50 tuntia, joten jos haluat pitää perutasoa yllä, niin riittää, että otat vain 3x100 mg:n kapselia viikossa (perusterveen aikuisen ylläpitoannos 30 mg/vrk).

Doctor's Best, Best Ubiquinol, Featuring Kaneka's QH, 50 mg, 90 Softgels

Käyttäjäkommentti: " 80-vuotias isäni joutui lopettamaan statiinien käytön sivuvaikutusten vuoksi, jotka todella pilasivat elämänlaadun. Terveyttä on parasta ylläpitää mahdollisimman luonnonmukaisin keinoin, lääkkeet ovat myrkkyjä pieninä annoksina, jotka eivät voi pitkällä aikavälillä olla hyväksi keholle"

Healthy Origins, Ubiquinol, 100 mg, 60 Softgels

Migreenistä kärsineen käyttäjän kommentti: "Kärsin ennen pahasta migreenistä, johon liittyi myös spreading- depressioita (aivokuoren hermostollisen toiminnan heikentymä) ainakin kerran kuukaudessa, mutta tämän tuotteen käytön jälkeen migreeniä esiintyy vain kerran 6-9 kk:n aikana ja niiden voimakkuus on vähentynyt. Otan kolme pilleriä vuorokaudessa ja se tulee kalliiksi. Kuitenkin se on todellakin ollut ainoa asia koko elämässäni, jolla on ollut merkittävää vaikutusta migreenin ilmenemiseen"

Healthy Origins, CoQ10, (Kaneka Q10), 600 mg, 30 Softgels

Todella vahvaa ubikinonia.

Ubikinonia tulee käyttää vähintään kolme viikkoa, mielellään vähintään kuukausi, jotta vaikutukset ehditään huomata.

Itse tulin ubikinonin suhteen siihen lopputulokseen, että se todellakin voisi olla lähes yhtä tarpeellinen ravintolisä, kuin d-vitamiini, magnesium ja hyvälaatuinen omega-3, joita ei pelkästään ruoasta kertakaikkiaan tarpeeksi saa. Kannattaa varmaan ainakin kuukauden, parin kokeilu tehdä.





Elä täysillä elämän onnen hetket, käännä vastoinkäymiset voitoksi.


Klikkaa tästä sisään Q10- valikoimaan. 

Lisäksi pycnogenolia saa iherbistä edullisemmin, josta myös tektstissäni mainitsin. 


Lähteet:

http://www.tritolonen.fi/artikkelit/181-ubikinoni-koentsyymi-q10
http://ruohikolla.blogspot.fi/2009/11/ubikinoni-vahentaa-tuntuvasti.html
http://www.tritolonen.fi/uutiset/2628-teheranin-yliopisto-ubikinonia-ms-tautiin

Briefly in english: q10, ubiquinol,ubiquinone, best value. From iherb again. Remember couponcode GPN777!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiaa vitamiineista sekä ohjeita hyvän monivitamiinivalmisteen valintaan

Amygdaliini syövän ehkäisyyn ja tukihoitoon